21.12.2012

Joulukortteilua

Nyt voikin turvallisesti julkaista kuvia tämän vuoden joulukorteista. En malttanut tehdä kaikista samanlaisia, joten annoin inspiraation viedä. Näytti kuitenkin leimailu olevan pääosassa.



Punainen soiro on töistä ylijäänyttä punaista heijastavaa teippiä.


Tykkään tästä taloleimasta ihan älyttömästi, mutta oli todella hankaa saada tasaista jälkeä aikaan kun leimasin on aika pitkä eikä kokemusta leimailusta ole vielä kovinkaan paljoa.


Viimeisenä mun lempparikortti.



Hyvää joulua!


24.11.2012

Siitä se ajatus sitten lähti...



Hifimaailma-lehdestä bongasin punaisen vinyylilevysoittimen.  Onneksi mies oli sen verran suostuvainen, että sain luvan meidän soittimen teippaamiseen. Töistä tuli raahattua pari punaista teippiliuskaa oikean värisävyn määrittämiseksi. Samalla tuli testattua myös jääkö teipistä soittimen pintaan liimatahroja. Ei jäänyt, joten soittimen saa helposti palautettua alkuperäiseen väriinsä. Teippaamiseen valmisteluineen minulla meni parisen tuntia.

Ennen:


Jälkeen:


9.11.2012

Hmm

Heipä hei.

Mihinköhän kaksi kuukautta on vierähtänyt.
Luulin, ettei töihin pääsy vaikuta blogin pitoon/ muuhun tekemiseen, mutta kyllä se vaikuttaa aika reilusti. Mielelläni kyllä olen käynyt töissä, kun puolitoista vuotta tuli kotona istuttua ennen sitä. En siis kahteen kuukauteen ole saanut bloggailtua ollenkaan, ei ole kyllä ollut ajatuksissakaan kuin rehellisesti sanottuna alle 5 kertaa, voin syyttää siitä vaikkapa sitä työssäkäyntiä. Tällä hetkellä käsityörintamalla on joululahjapäkerrykset menossa, joten niistä ei voi vielä kirjoitella sen enempää.

4.9.2012

Fillariprojekti osa 1



Tällä erää tuli aloiteltua hieman erilaista projektia kuin mitä täällä on aiemmin nähty. Pyörä on aiemmin kuulunut tädilleni ja on ollut minulla käytössä jo ties kuinka kauan. Pyörä on tavallaan kasvanut mukanani, sillä se on maalattu aina sen mukaan miten olen halunnut, se on ollut keltainen, violetti-musta ja kokomusta.

Alkuperäinen keltainen väri



Pitkän pohdinnan jälkeen, kuten tavallista, sain suunnitelman päähäni ja lähdin työstämään pyörää.


Tavaratelineen mekanismi ei ole muistaakseni toiminut ikinä, mutta siihenkin tulee muutos.


Aloitin pienestä ja purin ensiksi lokasuojat ja tarakan pois. Tarakasta sain maalit poistettua, hiottua ja pohjamaalattua sen. Oioin myös lokasuojissa olleita lommoja. Seuraavaksi aloitan maalien poiston rungosta.