5.7.2012

Festaritoppi

Eräällä kirppisreissulla vihdoinkin löysin paidan haluamallani printillä.

 

 En enää tykkää pitää ylisuuria paitoja, joten paita piti pienentää.



Hihat ja kaula-aukko saksittu irti.
Käänsin paidan nurinkurin ja piirsin paidan mallin toista paitaa apuna käyttäen. En jaksanut piirtää kaavoja, joten etu- ja takakappale ovat keskenään samanlaiset. Ensiksi ompelin sivusaumat, jonka jälkeen kokeilin paitaa päälle ja vasta sen jälkeen leikkasin ylimääräiset sivuista pois. En tajunnut jättää hihansuihin saumanvaraa, joten kainaloaukoista tuli hieman liian suuret, onneksi ei kuitenkaan niin suuret ettei paitaa pystysi pitämään ilman toista toppia alla. Ongelman pystyisi myös välttämään huolittelemalla hihansuut kanttinauhalla tai paidasta leikatulla suikaleella. Lyhensin helmaa n. 7 cm, ylijääneestä kankaasta leikkasin 3 cm leveän suikaleen ja huolittelin sillä 
                                kaula-aukon.

Alkuperäinen paita oli miesten kokoa m, tästä topista tuli s-kokoinen. Rohkeasti vaan paidan pienennykseen. Mikäli ei tykkää ommella hirveästi, voi hihansuut ja kaula-aukon jättää huolittelematta, jolloin paidan teko helpottuu.



2 kommenttia:

  1. paita on kyllä paremman näkönen sun päällä toppina ku alkuperäsenä.. hienosti tehty siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Munkin mielestä onnistui muutos hyvin.

      Poista